perjantai 22. syyskuuta 2017

Jesaja Tulensuutelija


Jesajan kirjan 6. luku on tiivistelmä profeetan kutsumuksesta.

Profeetaksi rekrytoimiseen sisältyy omakohtainen kokemus siitä mikä Jumala on. Ei vain toisilta kuultua, muilta opittua vaan henkilökohtainen. Työhönottohaastattelu Pääjohtajan kanssa käydään kasvotusten.
Luku alkaa järisyttävällä näyllä, jossa Jesaja näkee Jumalan. Vaikutus on tyrmäävä eikä edes miellyttävä; Jumalan pyhyyden nähnyt Jesaja pelkää hukkuvansa omaan saastaisuuteensa.

Siitä se alkaa. Henkilö, jolla Jumalan kohtaaminen vain pullistaa egoa ei todennäköisesti ole kohdannut Jumalaa vaan jotain ihan muuta. Tai jos ilmestys on ollut aito, on sivuuttanut siitä jotain oleellista.
Jesajan Jumala pätevöittää polttamalla tämän huulet hehkuvalla kivellä. No on siinäkin apu. Kuka haluaa jonoon seuraavaksi?

Pysähdypä miettimään, mitä siinä oikeasti tapahtui. Jos ei mielikuvitus riitä niin voithan demonstroida tapauksen kääntämällä hellanlevyn päälle, odottaa että se kuumuu punahehkuiseksi ja sitten suudella sitä. Kun huuliesi ja suusi liha palaa ja olet tukehtumassa oman palosi savuun tiedät, miltä Jesajasta työhönoppiminen tuntui. Suosittelen kuitenkin ennemmin mielikuvituksen kasvattamista kuin kokeellista tutkimusta.

No, Raamatussa ei sanota, paloiko Jesajan suu todella oikeasti vai kävikö kuin kolmelle Danielin kaverille Nebukadnessarin pätsissä, jossa tuli ei vahingoittanut ja josta noustiin ehjänä takaisin. Oliko kokemus edes todellinen käynti Jumalan edessä vai sielun ilmestys ilman lihaan asti käyvää ulottuvuutta.

Tulkinnanvaraiseksi myös jää, onko tarinan opetus että Jumala ei vahingoita nöyrästi oman huonoutensa tunnustavaa ihmistä vaikka siltä uhkaavasti näyttäisikin vai että profeetan, joka lähetetään julistamaan Jumalan tuomiosanoja, pitää olla valmis kokemaan omassakin lihassaan se tuomio, jota muille julistaa. Olla niin sanotusti samassa veneessä eikä vain rannalta huudella. Mukanakokija eikä vain sivustakatsoja.

Vastako palohaavaisella suulla saattaa kipeästi vaikertaen vastata: ”Lähetä minut”, kun Jumala kysyy: ”Kenet lähetän”?
Ettei lähtisi vahingonilossa ilkkuen vaan mukanakärsijänä itkien ja julistamiinsa kärsimyksiin samaistuneena.

Vai voiko lähteä vasta, kun on kokenut ihmeen ja parantumisen? Että suoja pitikin eikä tuli polttanut. Ettei haavoja tullutkaan vaikka sitä pelkäsi. Että pystyy yhä puhumaan vaikka luuli äänielimien palavan mykäksi. Että Jumala varjelee vaikka mitä kauheuksia tapahtuisi.

Raamattu ei sano selkeästi, kummasta tässä oli kysymys. Sitä sopii lukijan miettiä itse Jesajan tarinan kokonaisuuteen tutustuen. Ehkä ei sanota, koska jokainen kutsu ja jumalakohtaaminen on jokatapauksessa yksilöllisesti erilainen. Ei ole hyvä tehdä yhtä ja ainoaa sementtiinvalettua kaavaa, jonka mukaan odottaa jokaiselle käyvän.

Mutta Jesajasta. Luuliko joku että profeetaksi kannattaa hakea, että saisi vaikuttaa asioihin, tehdä muutosta, saada jotain tärkeää aikaan?
Höh!
Jumala antoi työhönohjausta siitä mikä tulisi olemaan julistuksen tulos:
”Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.”

Hullu huutelemaan jotain jota kukaan ei tahdo korviinsa ottaa. Sanomaa, joka kuulijoiden jästipäisestä tyhmyydestä tai tahallisesta pahantahtoisuudesta niin väärinymmärretään, että se muuttuu pilkaksi ja häpeäksi julistajalleen. Pahanilmanlinnuksi ihmisten rauhaa pilaamaan.
Että koko työstä tulee tuloksetonta. Ne vaan paatuvat entisestään, eivät käänny pahoilta teiltänsä eivätkä niin ollen tule parannetuiksi.

Miksi siis koko touhu?
Kaadettavasta kannosta sentään jää pyhä siemen.
Että vaikka laajamittaisesti sanoma ei mitään muuttaisikaan, saattaa jokunen kuitenkin siitä jotain kostua. Yksittäinen siemen, joka alkaisi uuden kasvun. Ehkä myöhemmin, ehkä jossain muualla.
Toivon takia.

Henkilökohtaisesti Jesajakaan ei jäänyt tappiolle. Ei, jos arvotti asioita niin kuin oikea profeetta arvottaa. Olihan hän nähnyt Jumalan, sitä harvalle suotiin. Sen takia kannatti kaikki muu harmi kokea.

Koska oli nähnyt Jumalan. Se riitti profeetan palkaksi. Se on kaikki, mitä oikea profeetta haluaa, tarvitsee ja pitää arvokkaana.


-Ulla Rautiainen-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti