perjantai 8. syyskuuta 2017

Arktinen inspiraatio


Kuun ollessa täysi
lähdin kohti tuntureiden yöpuolta
Ruijanmeren kylmävetisille rannoille.
Missä tundrainen maa
on lumilaikkuisiksi tuntureiksi poimuttunut.
Missä kultasäteinen auringonkehrä
kirkasta valoansa valaen
päittemme päällä
juoksee ylhäistä rataansa
alenematta yösydämenkään hetkenä
maanpiirin reunojen alle.
Ja missä villinä pärskyvät vedet
lyövät huimat hyökynsä
jylisevänä kuohuna
korkeiden kalliopahtojen syliä vasten.
Ja tuulet tuoksuvat
levältä ja suolalta ja meren vedeltä.
Ja siinä tuoksussa
on valtavasti unelmia.

Kylmien merien etäisillä ulapoilla
syntyy outoja runoja.
Tuulien ajamina ne ajautuvat
autioille rannoille.
Otan nämä riimit kiinni,
annan niille kirjoitettujen sanojen ruumiin.
Teen eläväksi pohjoisen meren äänen.
Kuulen niiden poljennon;
se on sama kuin myrskyaalloilla
kun ne jysähtelevät kalliopahtoja vasten.
Niiden ääni on muinaisten viikinkikuninkaiden ääni,
ja niissä on entisten merikuninkaiden muisto.
Heidän, jotka ennen näitä vesiä hallitsivat.
Jotka kauan sitten kirkkaampien vesien aikoina
ajoivat lohikäärmekokkaisilla
ja kapeakylkisillä laivoilla
pohjoisen sumua hengittäviä vesiä.
Nyt vain runoja tulee rantaan,
ja siinä on kaikki,
mitä niistä uljaista ajoista on jäljellä.

Ja niin tuntuu kuin
herätä eloon kylmästä unesta,
katsoa taakseen horteeseen hukattuja päiviä.
Kuin olisin talvisen jään alla maannut.
Mutta nyt
murtautunut jääkannen lävitse
ja nähdä se runouden hedelmäpuu,
jonka runsaat oksat
yltävät tähtien kirjomia
taivaanholveja täyttämään.

Ja tämä taas annettu luovuuden vimma
kiehuu vereni lähteissä asti.
Tuntien, että kohta voisin
kirjoittaa sata säettä,
riimejä kuin tuhatvuotisen takaisissa saagoissa.
Lisätä omat vähäiset sanani
siihen legendaan,
jonka ensimmäinen tunnettu rivi
kirjoitettiin niinä luomisen päivinä,
jolloin Kaikkeuden Herra
pystytti ihmisen ajan peruspylväät
oman sanotun Sanansa
(sen suuren ja ihmeellisen) varaan.

Ja koko se luomisen vimma,
joka minussa kiehuu
on vain heikkoa kaikua
siitä luomisen voimasta,
jolla minut luotiin.
Ja minä yritän tavoittaa pisaran siitä
ollakseni edes vähän kaltaisesi.


-Ulla Rautiainen-

1 kommentti: