Joskus rukous
on ajan ulkopuolelle katsomista,
pysähtymistä jähmettyneeseen hetkeen
menneen ja tulevan väliin asettumista.
Tavallisen muuttumista fantasiaksi.
Tällä kertaa Hän vei merelle,
pysäytti valtameren työntämän jättiläisaallon,
tiedäthän,
sellaisen joka sisältä avoimena tuubina rullaa avomereltä.
Ja kun se seisahtui
oli se vesiseinäinen huone,
merenkrypta, vesiholvi, akvamariininen kappeli,
vihreän, sinisen, turkoosin läpikuultavaa
kuin muotoon puhallettua lasia
vaahtokruunuisella harjalla.
Sellaisen rukouskammion Hän minulle nyt rakensi.
Siinä merensalissa
Hän kertoi että ihmeellinen
ei ole aina jotain uutta ja outoa
vaan nähdä tuttu ja tavallinen toisella tavalla
tarkemmin ja lähemmin,
pysäyttää näkemään
yksityiskohtia siitä mitä kiireiset silmämme
luonnollisessa katseessa ohittavat.
Että Hän voi luoda tavallisesta ihmettä,
ettei fantasiaan aina tarvita outoja elementtejä
vaan Hänen katseellaan katsomista,
- myös itsekussakin ihmisessä
näin nähden ihmeellisen.
-Ulla Rautiainen-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti