perjantai 10. helmikuuta 2017

Vihainen nainen blogissa


Tämä kirjoitus on jatkoa aikaisemmalle postaukselle: "Vihaisia naisia seurakunnassa", joka löytyy tästä linkistä:

http://linnunratakirkkonikattona.blogspot.fi/2016/09/vihaisia-naisia-seurakunnassa.html

Helluntailiikkeen Kotkan syyspäivät on käyty ja naisten mahdollisuudesta palvelutehtäviin keskusteltu. Päällimmäiseksi hurraamisen aiheeksi näyttää jääneen hehkutus kuinka räjähdeherkkä-aiheista keskustelua onnistuttiin käymään herrasmiesmäisen hyvässä hengessä, rakentavasti ja riidattomasti.

Hyvähenkisyys ja rakentavuus voivat tietenkin olla vain näennäistä.

Jos tilanteeseen olisi lähdetty samalta viivalta, jossa jommalla kummalla osapuolella ei olisi ollut jo valmiiksi valta-asemia itselleen vallattuna ja jos keskustelussa olisi päädytty johonkin sitovaan lopputulokseen, olisi henkisyyden luonnetta selkeämpi arvioida.

Ensinnäkin; voiko sellaista sanoa rakentavaksi, jossa mitään ei tapahdu? Syyspäivien keskustelullahan ei itsessään ole mitään muutosvoimaa. Pallo on nyt heitetty yksittäisille seurakunnille, jotka joko reagoivat siihen tai sitten eivät.

Toiseksi; riidaton rauhanomaisuus helposti pelaa status quon hyväksi. Olemassaoleva systeemi jatkuu, jos sitä ei tarpeeksi voimallisesti haasteta.

Rauhanomaisuutta ei myöskään ole se, kun harjoitettu väkivalta piilotetaan järjestelmän rakenteisiin, oppeihin ja käytänteisiin ja harjoitetaan järjestykseksi ja teologiaksi naamioituna. Kun vallassa oleva osapuoli jo aiheuttaa järjestelmällistä pahaa oloa ja vahinkoa alistamalleen osapuolelle, ei tilannetta voi kutsua rauhanomaiseksi eikä hyvähenkiseksi vaikkei ääntä korotettaisikaan eikä rumia sanoja lausuttaisi.

Tässä on näiden keskustelujen isoin ongelma. Varsinkin olemassaolevaa käytäntömallia puoltava puoli näkee tilanteen vain mielenkiintoisena debattina ja suostumisen osallistumaan koko keskusteluun niin suurena myönnytyksenä, ettei enemmille kompromisseille enää koe tarvetta. Tilanteeseen tyytymättömälle osapuolelle kysymys on kuitenkin koko elämästä, menetetystä kutsumuksesta ja hukatuista mahdollisuuksista.

Pakonomainen rauhanomaisuus voi myös kertoa pelon ilmapiiristä: ei uskalleta tuoda julki kuinka traumatisoivia loukkauksia ja suurta kärsimystä epäoikeudenmukaiseen kohteluun vallitsevan järjestelmän puitteissa altistuminen on aiheuttanut. Liian rehelliset kuvaukset tuskan suuruudesta tulkitaan riitelemiseksi ja vääräksi mielenlaaduksi, jonka perusteella ei-toivotulla tavalla asioita ilmaissut suljetaan keskustelun ulkopuolelle.

Niin että jos tällaisiin keskustelutilanteisiin edes haluaa päästä, on osattava hymistellä myötäilevästi ja visusti varottava kiilusilmäfeministiksi leimautumista. Kas, kun feministi on helluntaipiireissä yksi pahimmista kirosanoista, kristinuskon arkkivihollinen, käytännössä pahojen henkien riivaamaksi joutuneen synonyymi.

Missä tahansa valtaa pitävät tahtovat hallittaviensa pysyvän rauhallisina. Vain sorretut tuntevat tarvetta kapinannostatukseen.
Eurooppalaista säätyjakoa vastaan käytiin pitkään sivistyneen puheen voimalla, mutta aateliston ylivalta saatiin murrettua vasta vallankumouksilla.
Yhdysvaltain eteläosien orjanomistajiin yritettiin pitkään vedota rauhanomaisin keinoin ilman mainittavampia tuloksia – orjien vapautus tapahtui vasta sodan seurauksena.
Naisten äänioiketta vaatineet suffragetit yrittivät ajaa asiaansa maltillisesti, mutta vasta vähemmän maltillinen suora toiminta alkoi tuottaa tuloksia.
Hitleriäkään ei pysäytetty kohteliaasti mukavia rupatellen.
Silti nämä rajumpia keinoja käyttäneet olivat asiassaan oikeassa.

Tuskin näin rajuihin keinoihin helluntailiikkeessä sentään mennään. Hiljaisia ulosmarsseja voi sen sijaan olla tulossa enemmänkin. Miksi pysyä yhteisössä, jossa on paha olla kun reitti ulko-ovellekin on olemassa?

Tästä aiheesta voi lukea lisää tästä linkistä:  http://naispastori.blogspot.fi/

ja tästä:  http://eskohintikka.blogspot.fi/


-Ulla Rautiainen-


3 kommenttia:

  1. Hei Ulla, olen lukenut muutamia postauksiasi. Mehän "tapasimme" Naispastori-blogin kommenttipalstalla.

    Mainitset parissakin tekstissäsi vaikeita kokemuksia seurakunnassa, yksityiskohtiin menemättä. En voi kommentoida yksityiskohtia, mutta mieleeni tuli Israelin kansan 40 vuoden vaellus erämaassa. Jumalalle oli tärkeämpää kansan luonteen muutos, se, että he oppivat luottamaan ja kuuntelemaan Jumalaa, ei se, että he ovat tehokkaasti työssä valloittamassa luvattua maata. Haluan rohkaista sinua uskomaan, että Jumalalla on suurempi valta kuin minkään seurakunnan johtajilla. Hän haluaa, että luonteemme on samalla tasolla korkean kutsumuksemme kanssa - ja siihen voi mennä aikaa, jopa 40 vuotta.

    Mieleeni tuli myös, että älä anna ihmisille valtaa, jota heillä ei ole. Jos sinulla on tehtävä Jumalalta, sitä ei voi ihminen ottaa sinulta pois. Jumalan ekonomiassa mikään ei ole hukkaan heitettyä ja Hän on aina oikeudenmukainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis Ulla Rautiainen sanoo:

      Jos luet tarkemmin erämaavelluksen tapahtumat, huomaat että 40 vuoden harhailu ei ollut Jumalan ensisijainen suunnitelma, vaan johtui kun Paaranista maata vakoilemaan lähetetyt ruhtinaat vakoiluretkensä päätteeksi lietsoivat kansan paniikkiin ja heittämään tehtävän sikseen.
      Erämaavaellustarinan opetus siis on, että kansan ei olisi pitänyt kuunnella johtomiehiensä lannistavaa pelottelua ja vääriä ohjeita siitä ettei maan valloitustehtävä ollutkaan heidän asiansa vaan seurata Jumalan antamaa käskyä.

      Muutenkin rinnastuksesi naisten asemasta seurakunnassa erämavaellukseen on aika kierosti haettua. Outo väite, että epäoikeudenmukainen ja sortava käytäntö olisi sillä oikeutettua, että sorretut tarvitsevat luonteenkasvatusta.

      Mitä taas omaan kutsumukseeni tulee, en suinkaan ole hukassa sen kanssa enkä aio heittäytyä 40 vuodeksi vuottelemaan (kun ikääkin on jo senverran kertynyt, että mahtaisinkohan silloin enää edes olla elossa) josko joku seurakunnan johtomies (joka ei itselleen mitään luonteenkasvatusvuosikymmeniä ole katsonut tarpeelliseksi) arvioisi luonteeni tarpeeksi jalostuneeksi ja antaisi luvan tehdä sitä, mitä koen Jumalan nyt minua kehoittavan tekemään.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista