perjantai 28. lokakuuta 2016

Hänen itkunsa ääni


Olen kertonut aikaisemmassa postauksessa ”Synestesiaa ja kofeiinia”, (joka löytyy tästä linkistä: http://linnunratakirkkonikattona.blogspot.fi/2016/08/synestesiaa-ja-kofeiinia.html) aistisekoittumishäiriöstäni, joka aina silloin tällöin saa kuulemani musiikin luomaan pääni sisään näkyjä. Taas se tapahtui. Löysin youtubesta Misty Edwardsin To Be With You ja olin sinihämäräisessä paratiisin puutarhassa taivaan palaessa tähtiä ja Jumalan hahmon liikkuessa siellä. Puutarha oli täynnä Jumalan itkua, kun hän etsi luotujaan, jotka olivat valinneet piiloutua Luojaltansa. Valinneet elämään hänestä erossa ennemmin kuin rientää vastaan ja hänen läsnäoloonsa.

Laitoin musiikin pyörimään jatkuvana toistona ja näissä näyissä kirjoitin tämän runon. Kehoitan klikkaamaan:https://www.youtube.com/watch?v=DoDPf-3zLlw


taustamusiikiksi lukiessasi runoani. Ehkä tavoitat jotain samankaltaisia tunnelmia. Ainakin kuulet, mitä kautta inspiraatio tuli.


Oletko kuullut Jumalan itkun ääntä?
Itkun, joka lainehtii läpi maailmankaikkeuksien,
pimeän avaruuden laitojen äärimmäisiin tähtiin saakka.
Joka saa enkelit kauhistumaan
ja tähdet suistumaaan radaltaan,
joka lävistää maan sisuksiin asti
ja halkaisee taivaat.

Kun hänen, henkien Isän, suuritunteisen
sydän särkyi maan aamussa ja aina sen jälkeen
aina uudelleen, jokaisen luodun takia
särkyi hänen sydämensä
jokaisessa ajassa,
jokaisen luotunsa takia.
Oletko kuullut sitä itkun ääntä?
Se särkisi sinunkin sydämesi.

Jumala, henkien Isä, suuritunteinen
kasvatti sydämessään unelmaa,
kun hän ikuisuuksien läpi
asui ikuisen pimeyden sisällä.
Ennen kuin oli lausunut sanan: ”tulkoon valkeus”
antoi hän ikuisen unelman versota hengestään,
kasvaa sydämensä sisään.
Unelman rakkaastaan, jonka kanssa haluaisi olla,
jonka kasvoja haluasi katsoa.
Unelman, joka särkisi hänen sydämensä.

Kun maan aamussa,
vastasyntyneessä maailmassaan
jonka hän oli juuri luonut
unelmansa mukaiseksi
ja joka yhä oli hänen kätensä jäljiltä puhdas ja kirkas,
jossa yhä hänen sormenjälkensä olivat näkyvissä,
joka yhä hengitti hänen hengityksensä tahdissa
ja lauloi hänen laulunsa sävelessä ja sanoissa.
Se oli hänen unelmansa kehto, jossa hän suunnitelmaansa kasvatti
kun hän kulki paratiisin illassa
pimeän laskeutuessa
puutarhan tuoksuvien puiden alla
ja hänen askeleensa liikkuivat ruohossa
ja taivas paloi tähtiä,
tähtivalovaahtoa kuohui taivaankansi
maan pimeyden päällä.

Ja hänen hahmonsa siluetti erottui tähtistä taivaankantta vasten
ja tähdet olivat kruununa hänen päänsä päällä
ja linnunradan juova oli kuin halkeama taivaassa,
kuin taivaanovi josta saattoi kuvitella hänen astuneen läpi toiselta puolelta.
 Ja kun hän laskeutui taivaanvuoren rinnettä
alas puutarhaan ja puiden alle
tähdet iskivät huurteista tulta
ja helteisen päivän jälkeen tuuli oli viileää.
Ja Jumala, henkien Isä, suuritunteinen helli unelmaansa sydämessään.
Unelmaa, joka särkisi hänen sydämensä.

Olisin vain halunnut olla kanssasi, rakkaani.
Nähdä sinun kasvosi, rakkaani, mutta sinä särjit sydämeni,
kun piilouduit minulta
ja pakenit kohtaamistani
paratiisin illassa,
paratiisin pimeässä
ja tuulet olivat sakeana kaipaustani
kun etsin sinua, rakkaani.

Ja siitä lähtien Jumalan, henkien Isän, suuritunteisen
itkun ääni on etsinyt
ja koettanut tavoittaa
jokaista paratiisissa piiloutuneen jälkeläistä,
jokaisessa ajassa,
jokaista yksittäistä ihmistä,
ja jokainen aina sen jälkeen,
jokainen meistä olemme särkeneet hänen sydämensä,
jokainen yksi kerrallaan
paratiisista Golgatan kautta aina tähän asti.
Jokainen särjemme hänen sydäntään,
vaikka hän halusi vain olla kanssamme,
nähdä kasvomme,
pitää meitä rakkaanaan.
Oletko kuullut sitä itkun ääntä?

Surua liian painavaa hauraan ihmisymmärryksen kantaa.
Surua, jonka sisimpään ei yksikään ihmismieli kestä katsoa.
Se on Jumalan surua.
Syvää kuin avaruuden syvyydet,
laajaa kuin maailmankaikkeus,
kaikkivaltaista kuin hän itse.

Hän kutsuu meitä siihen pimeyteen, joka Golgatalla oli
kun taivaanvalot peittivät kasvonsa
ja pimeys laskeutui maahan
siihen päivään, kun sinne risti pystytettiin.
Siihen pimeyteen, siihen ristin juureen,
pimeään ristin päivään,
kun Jumala oli maailmalle tuntematon.

Hän kutsuu meitä valoon,
jokaista yksittäistä ihmistä,
jokaisessa ajassa.
Hänen valoonsa,
hänen pyhyyteensä joka on pelkkää valoa
ja ehdottominta puhtautta
ja hänen tuntemistaan.
Hän kutsuu meitä sinne molempiin.
Hänen pimeyteensä, hänen valoonsa.
Hänen sydämeensä.


-Ulla Rautiainen-

1 kommentti:

  1. Tässä synesteetiile makusteltavaa:

    https://www.youtube.com/watch?v=vvFD7urcHZE

    Näyte 2:

    https://www.youtube.com/watch?v=IAwBLe4JT7Q

    Noin kokevan tyypin tuntemuksista olisi kiintoisaa tietää, kun vaikuttavat muutenkin niin vahvasti.

    Mitä erityisiä Raamatun kohtia tuovat mieleen/mielestä?

    VastaaPoista