Nasaretista Betlehemiin

Jokin aika sitten luin jostain rankkaa arvostelua siitä, miten mahdottomia Raamatun kertomukset ovat. Yhdeksi ”mahdottomuudeksi” esitettiin Joosefin ja Marian veroluettelointia varten tehty matka Nasarertista Betlehemiin. Oli kuulemma pelkkää satua, että kansaa muka reissuutettaisiin pitkin maakuntia ihan henkilökohtaisesti ilmoittautumaan jotain rekisteröintiä varten ja että vielä viimeisillään raskaana oleva nainenkin olisi moiselle matkalle hankkiutunut. Pelkkää höpöhöpöä osoittamassa kuinka älytön kirja Raamattu on.

Niinkö????

Olin äskettäin käymässä Turkissa. Opin siellä mielenkiintoisia asioita. Muun muassa, että vanhemman väestön ikävuosissa ja väkiluvun tarkassa määrässä on aika paljon epäselvyyksiä. Syystä että elossa on vielä sitä sukupolvea, jota edellytettiin jokaisen syntyneen lapsen jälkeen käyvän pääkaupungissa henkilökohtaisesti ilmoittamassa lapsensa valtion rekisteriin. 

No, Turkin maa on laaja alueeltaan, laitamailta tulijoilla oli moninkertainen matka kuljettavanaan kuin mitä matka Nasaretista Betlehemiin on. Määräys jäi usein noudattamatta. Käytiin pääkaupungissa, jos yleensä käytiin ollenkaan vasta useamman lapsen jälkeen ja sitten ei enää muistettu minä vuosina mikäkin lapsi oli syntynyt ja iät jäivät arvauksiksi. Kaikki eivät tulleet rekisteröidyiksi ollenkaan, niin että siellä on edelleen ihmisiä, joista ei virallisesti tiedetä mitään.

Eli meidän päiviimme asti on tällainen systeemi ollut olemassa, jota lain mukaan ainakin olisi pitänyt noudattaa. Niin että miksi ei kaksituhatta vuotta sitten myös? 

Varsinkin kun sellaisesta käytännöstä on historiallista dokumenttiakin. Siitä tuossa linkissä: https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2020/06/kyreniuksen-maaherruudesta.html

Mutta ei kai nyt sinne raskaana oleva olisi käynyt raahustamaan? Eikö odottava äiti hyvissä ajoin asettunut äitiyslomalle ja ammattitaitoisten kätilöiden lähettyville? Ei kai nyt kukaan lähtenyt aasin selässä mutkaisia polkuja keikkumaan ja pahimmassa tapauksessa tien poskessa yksin synnyttämään?

Ei varmaan kukaan nykysuomalainen lähtisikään. Nykysuomalaiset eivät tekisi moniakaan asioita, jotka siihen aikakauteen olivat tavallista elämää. Tai jotka ovat tavallista elämää tämänpäivänkin kehittymättömissä maissa. Tänäkin päivänä Välimerellä seilaavissa pakolaisveneissä on raskaana olevia naisia ja on tavanomaista, että synnytykset alkavat heti naisten päästyä rantaan tai pelastusaluksille. On suuri ajatusvirhe lähteä arvioimaan entisiä, tai nykyisiäkään toisen kulttuurin käytäntöjä pelkän oman tottumuksen kapean putkinäön mukaan.

Ei ennen vanhaan raskaana olo ollut mikään este reissuun lähtemiselle. Patriarkaalisessa maailmassa naisten vaivoista mitään ymmärtämätön miesväki yksipuolisesti päätti milloin taipaleelle lähdettiin ja kuuliaisen vaimon oli toteltava, oli vointi mikä tahansa.

Ei raskautta koettu miksikään syyksi heittäytyä lepoon tai liikkumattomuuteen muuten kuin ehkä kaikkein ylhäisimmällä yläluokan väellä. Mutta tavalliselle työtä tekevälle kansalle raskaus oli normaalia elämää, joka sovitettiin normaaliin olemiseen.

Suomalaisetkin kansanmuistelot kertovat tavallisena tapahtumana, kuinka raskaana olevat emännät lähtivät jalkapatikassa satojen kilometrien taipaleelle Suomesta Jäämerelle ja matkan varrella synnyttivät lapsensa.

Pohjois-Suomessa harrastettiin liikkuvaa elämää vielä 1900-luvulle asti. Saamelaiset vaihtoivat vuodenaikojen mukaan kodan paikkaa ja suomalaiset tallasivat Suomen ja Norjan välistä polkua elannon perässä. Paikasta toiseen liikkuminen oli elämäntapana ja kaikki muu tekeminen, myös synnyttämiset tehtiin siinä liikkumisen mukana. Ei jonkun naisenvaivoissa olevan akan takia jättäydytty paikoilleen vuottelemaan.

Mutta entisajan synnyttäjäsankareista lukiessa ei pidä erehtyä romantisoiden luulemaan, että lapsenteko muinaisissa luonnonoloissa olisi ollut helpompaa kuin nykyään.

Raamattukin kertoo, kuinka Jaakob lähti perheineen taipaleelle, vaikka lempivaimo oli raskaana. Raakel synnytti matkalla Beetelistä Efrataan ja eihän siinä hyvin käynyt; Raakelparka kuoli suurissa tuskissa ja haudattiin sinne Efratan tien varteen (1Moos. 35:16-19).

Tavallinen kohtalo monelle naiselle. Lapsivuoteen tuskat olivat aikuisen naisen suurin kauhunaihe ja synnytykseen kuoleminen yleisin kuolinsyy. Juuri siksi, että se oli niin yleistä, siihen suhtauduttiin kohtalonomaisella avuttomuudella. Oli sama, synnyttikö kotona vai tien päällä, kauheaa se jokatapauksessa oli ja kutsu vainajien valtakuntaan saattoi kummassakin tulla ajankohtaiseksi.

Kun sanotaan, että raskaus ja synnyttäminen oli entisaikaan osa luonnollista elämää, se tarkoittaa, että kaikki siihen liittyvät vaarat ja hankaluudet olivat sitä luonnollista, joka oli vain siedettävä ja kestettävä ja joka ei kestänyt, se kuoli ja sekin oli luonnollista. Sitten haudattiin sinne tien varteen niin kuin luonnollinen tapa oli.

Joten menneen maailman ajattelutavassa Joosef tai kukaan muukaan tuskin näki mitään kummallista siinä, että laittoi raskaana olevan vaimonsa matkustamaan. Kyllä siellä main reissattiin muutenkin. Aavikon beduiinit olivat liikekannalla päntiönään. Menneestä muistettiin, kuinka Mooseksen johdolla oli erämaassa lyöty sandaalia maahan 40 vuotta ja kyllä sinä telttojen liikuttamisen kautena lapsiakin syntyi.

Ja vaikka Uuden Testamentin aikaan juutalaiset olivat enimmäkseen asettuneet aloilleen, kolmasti vuodessa Mooseksen lain velvoittamana käytiin Jerusalemissa uskonnollisissa juhlissa. Ja vaikka velvoitus koski vain miesväkeä,  mentiin sinne, jos mahdollista koko perheen voimin (kuten sinäkin pääsiäisenä, jolla Maria ja Joosef unohtivat 12 vuotiaan Jeesuksen temppeliin). 

Eikä se aina selvää ollut, että vaimot eivät olisi juuri siihen aikaan kantavina olleet. Aikana, jolloin mitään oikeasti toimivaa ehkäisyä ei käytössä ollut, terveet vaimoihmiset olivat suurimman osan hedelmällistä ikäänsä raskaana. Jos sen takia olisi kotosalle jurouduttu, ei mihinkään olisi milloinkaan päästy.

Ehkä Joosefin ajoitus oli tarkoituksellistakin. Oli (ainakin miehen kannalta) helpompi kulkea, kun vauva oli vielä vaimon mahassa. Vastasyntynyt vauva se vasta hankala matkatavara on. Lisäksi oli kätevää, että lapsi oli syntynyt ennen kuin oltiin perillä; saattoi ilmoittaa rekisteriin lapsen samalla kerralla, eikä tarvinnut uutta reissua sen takia tehdä.

Lisäksi saattoi olla, että avioliiton ulkopuolella paksuksi pamahtanut Maria ei kotikylässään ollut turvassa. Huorintekijät kun oli uskonnollisen lain mukaan kivitettävä. Ja jos lynkkaukselta välttyikin, saisiko huonomaineinen nainen hetken koittaessa lapsenpäästäjien apua? Ehkä Joosef katsoi parhaaksi viedä epäsuosiossa olevan vaimonsa muualle synnyttämään. Tarpeeksi kauaksi, missä ei tiedettäisi laskea hääjuhlien ja synnytyksen väliin jääneiden kuukausien lukua.

Mutta miten se Maria siellä tallissa olisi synnyttänyt ilman kätilöiden apua? Joosefko se lapsenpäästäjäksi rupesi?

Ensinnäkin, ei ole mitenkään sanottua, että synnytys tapahtui missään tallissa. Vaikkeivat varsinaisiin majatalon huoneisiin päässeetkään, saattoi tila löytyä niistä rakennuksen osista, joissa ihmiset ja eläimet asustelivat yhdessä. Sellainen asumisratkaisu ei tavatonta sielläpäin ollut. Sieltä saattoi Marialle löytyä päteviä naisia auttamaan. 

Meille vain on joulukuvaelmista iskostunut mielikuva yksinäisestä karjasuojasta erillään ihmisasumuksista nykyajan maatilojen mukaisesti. Mutta savupirttien ja tuohivirsujen Suomessakin karjaeläimiä pidettiin samoissa tiloissa ihmisten kanssa. Sellaisissa tiloissa olisi sekä auttavia naisia, että seimi, johon lapsi laskea yhtä aikaa paikalla. Itse asiassa Raamatun alkukieliset sanat antavatkin enemmän viitteitä tämänkaltaisesta ratkaisusta.

Ja jos Maria olisikin ollut omin avuin synnyttämässä, ei sekään tavatonta olisi ollut.

Näin telkkarista dokumenttiohjelman elämästä Grönlannin syrjäkylässä. Nuori nainen kertoi siinä ihmettelevälle haastattelijalle kuinka oli synnyttänyt lapsensa yksin ilman apuja. Tavallinen grönlantilainen tapa, nainen naureskeli. Niin täällä aina on tehty. Synnyttäjä vetää itse lapsensa ulos ja siinä se.

Raamatussakin 2.Moos. 1:19 egyptiläiset kätilövaimot kertovat lasten tappamista vaativalle faaraolle, että hebrealaiset vaimot synyttävät ilman kätilövaimojen apua.

Vanhat suomalaisetkin kansantarinat ovat täynnä kertomuksia itsekseen synnyttävistä naisista. Mies vei vaimonsa kaukaiseen korpimökkiin asumaan. Siellä kahdestaan olla elmeteltiin kunnes omista jälkeläisistä tuli väkeä lisää. Eikä sinne erämaan keskelle hetken koittaessa lapsenpäästäjiä mistään ilmaantunut. Yksin oli selvittävä. Ukosta jos apu oli niin hyvä. Jos oli sellainen känttyrä, joka koki akkojen asioihin sekaantumisen miehelle sopimattomaksi, niin omin käsin oli asia hoidettava.

Ja varsinkin kunniattomasti alkunsa saaneet äpärälapset monesti synnytettiin yksinäisissä piilopaikoissa. Meille tunnetuin tällainen tarina lienee Kalevalassa, jossa epämääräisissä oloissa kantavaksi tulleelta Marjatalta kielletään synnytysapu ja joka joutuu pakenemaan hongikkoon ”töihin työlähihin” yksinänsä selviämään.

Yksin synnyttämällä yritettiin myös salata koko häpeällinen asia. Jos oli raskauden siihen asti onnistunut salassa pitämään, yksin synnyttäessä oli todistekappale, lapsi helppo hävittää. Vanhat kansantarinat vilisevät kauhukertomuksia surmatuista äpärälapsista, sijatonsieluisista liekkiöistä, jotka kuolemansa jälkeen herkesivät kummittelemaan ja vaeltamaan metsissä etsimässä surmaajiaan ja löydettyään imivät verestä tyhjiksi. Vampyyritarinoiden suomalaisversio, jossa elävä kuollut yrittää verta imemällä saada itselleen elämää.

Niin että ihan oman kansammekin, saati kaukaisempien historiallisiin oloihin ja tapoihin perehtymällä ei raskaana olevan Marian matka Betlehemiin näytä mitenkään epäuskottavalta.


-Ulla Rautiainen-