Sarpatilaisen ihmeen edellytys

Raamattua voi lukea monella tavalla.
Yksi tapa on tavoitteellinen raamatuntulkinta: ensin kyhätään päätelmä, miten tarinan pitäisi mennä, mitä sen pitäisi kertoa ja mitä siitä tulisi oppia. Sen jälkeen tarina rajataan niihin osiin, jotka sopivat ennakko-odotukseen, häivytetään sopimattomat elementit näkymättömiin, korostetaan omaa ajatusta tukevaa materiaalia ja selitetään koko tarina itselle sopivalla tavalla.
Ja kun tulkinta on saanut vakiintuneen aseman ja tarpeeksi arvovaltaisia tahoja taakseen, perinteitä ja auktoriteetteja kunnioittava sanankuulija ei rohkene lukea asiaa niin kuin se on kirjoitettu.

Eipä sitten ihmekään, jos Raamatun lukeminen tuntuu työläältä kun mielen on koko ajan sensuroitava ja käännettävä tekstiä ennakko-odotusten mukaiseksi. Ja kun tuntuu vaikealta lukea, niin sitä vähemmän luetaan, ja sitä enemmän ollaan alttiita mitä mielivaltaisimmille tulkinnoille.

Yksi tällainen huonoa hedelmää tuottanut tulkintatapa on Elian ja Sarpatin lesken tapaus.
Tarina kerrotaan 1 Kuningasten kirjan 17 luvussa heti korppijutun jälkeen.
Juttu menee tiivistettynä näin: On kuivuuden aiheuttama nälänhätä. Elia menee Herran käskystä Sarpatiin ja esittää siellä nälkäkuoleman partaalla hoippuvalle leskivaimolle että tämän pitäisi antaa viimeinen leipänsä Elialle. Nainen tekee käskyn mukaisesti ja palkinnoksi uhrauksestaan tapahtuu ihme: elintarvikkeet lisääntyvät ihmeenomaisesti niin että sekä naisen luo elätettävksi asettunut Elia että nainen poikineen pysyvät muonassa katokauden lävitse.

Liian moni ”jumalanmies tai -nainen” on hyväksikäyttänyt tätä tarinaa omaksi hyödykseen selittämällä kertomuksen tavalla, että lesken esimerkkiä seuraten kenen tahansa kurjalaisenkin on uhrattava viimeiset varansa hengenmiehen tai -naisen hyväksi ja luotettava että kyllä Jumala tekee jonkin ihmeen, jolla ontoksi pumpattu uhraaja selviää pulasta.

Yleensä nämä vaatijat eivät jää katsomaan miten uhraajalle käy tai jos jäävät, eivät ota mitään vastuuta pulaan syössyn ahdingosta jos ihmettä ei tapahdukaan.

Minullakin on henk. koht. kokemusta tämmöisestä. Sain kerran omituisen puhelun eräältä melkokin tunnetulta hengelliseltä vaikuttajalta. Puhelimessa tämä tyyppi julisti, että Jumala on ilmoittanut, että minun pitäisi ruveta tekemään ilmaiseksi työtä hänen firmalleen (josta hän minua huomattavasti korkeammasta elintasostaan päätellen nosti mojovaa voittoa). Palkka maksettaisi sitten kuulemma taivaassa.
En lähtenyt.

Sillä Sarpatin lesken tapauksessa olisi huomioitava yksi yksityiskohta (1 Kun. 17:9) : ”...Katso, minä olen käskenyt leskivaimon elättää sinua siellä.”
Näyttäisi siis siltä, että Herra oli puhunut asiasta leskivaimolle itselleen ennen kuin Elialle. Elia ei siis hyökännyt esittämään pöyristyttävää vaatimustaan yllätyksenä, vaan nainen oli jo suostunut asiaan, tiesi odottaa Herran lähettämää  autettavaa ja Elian käyttämä sanamuoto oli vain jotain, josta tunnistaa kohde kaikista muista kerjäläisistä (joita siinä pula-ajassa varmasti riitti).

Joten eiköhän tarinan opetus liene, että isojen uhrausten ja riskialttiiden uskontekojen kyseessä ollessa Jumala puhuu niistä kaikille osapuolille – ja ainakin sille, jolla siinä eniten hävittävää on. Ei tarvitse mukautua mahdottomiin vaatimuksiin, vaikka niitä kuinka ”Herran nimessä” esitettäisiin, jos ei ole mitään omakohtaista tuntumaa että asia todella tulee Herralta.


-Ulla Rautiainen-