Eliamaista kaksoiselämää

Päällepäin näytti että Elialla meni surkeasti.
Niin kuin menikin.
Ei ollut kotia, minne päänsä kallistaa, ei perhettä, vaimoa, jota rakastaa, jälkeläistä, joka turvaisi vanhuutta, ei työpaikkaa, jolla tienata leipää pöytään.
Tosin leipää ei ollut monella muullakaan; kuivuus kuritti maata, vei viljan ja leivät. Aina kuninkaan linnaa myöten tiedettiin, että valtakunnallinen nälänhätä oli Elian syytä ja aiheuttama.
Elia ei ollut suosittu mies.
Valtakunnan Vihollinen oli ennemmin hänen tittelinsä.

Mutta hän oli Jumalan profeetta.
Keskusteli Maailmankaikkeuden Päällikön kanssa face to face.
Ja sai epäkiitollisen tehtävän olla Kaikkivaltiaan tuhoisien päätösten julkituojana:
"Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, jonka edessä minä seison: näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muutoin kuin minun sanani kautta."

Yksioikoisesti ajatteleva kuningas ei käsittänyt, että vaikka sateen tuleminen tai tulemattomuus olikin Elian sanan varassa, ei profeetta sitä sanaa voinut sanoa kuin vasta Jumalansa luvalla ja käskystä.
Mutta Elia siitä syyt niskoilleen sai.
Niin profeetoille monesti käy.
Sellaista se on yhteys ja äärimmäinen läheisyys Jumalan kanssa.
Tulla hyljätyksi, syytetyksi ja häväistyksi kaikkien maailmallisten tahojen suunnalta.

Elialta vietiin kaikki edellytykset normaaliin, kunnialliseen elämään, jossa on vakituinen asunto, ystäviä ja sukulaisia ja mahdollisuus itse hallita elämäänsä ja hankkia elantoansa.

Jumala hoiti sen elatuspuolen.

Elia päätyi Keritin purolle Jordanin itäpuolelle korppien ruokittavaksi.
Se ei ollut mikään herttainen eikä ylevä kuvaelma. Korpit ovat tunkioiden tonkijoita ja haaskansyöjälintuja, joten luulisi Elian mielessä käyneen raskaita epäilyksiä mistä ne antimensa kiikuttivat.
Ja olihan se hermojaraastavan epävarmaa: entä jos siipiniekat eivät huomenna tulekaan?
Elian oli kuitenkin otettava vastaan Jumalan lähettämä lahja tai olla syömättä. Ei saanut tehdä samaa virhettä kuin kuningas: sotkea sanoman lähettäjä sen välittäjään.
Merkittävä opetus.

Korppien jälkeen Elian elättäjäksi laitettiin Siidonin Sarpatissa jo nälkäkuoleman partaalla hoippuva leskivaimo.
Ei sekään ihan vakuuttava turva.
Siinäkin pysyttiin leivässä pelkästään Jumalan tekemän yliluonnollisen ihmeen varassa.
Oli kai se tilanne ihmeistä riippumatta Elialle vähän nolo. Raavas mies alentuneena kerjäläiseksi ja (ja vielä ulkomaalaisen) naisihmisen elätiksi. Toisten nurkissa luuhaava loiselävä vieraalla maalla. Kyllä kai hävetti.

Kolmannen kerran, kun Elia sai apua ruokavajaukseensa, oli tarjoilijan taso noussut jo taivaalliseen.
Elian piilotellessa kinsteripensaan juurella Iisebelin lähettämiä vainoojia tuli ihka oikea enkeli paistamaan leipää. Se eväs olikin tehoisaa syötävää: Elia paineli sillä 40 päivää ja 40 yötä Hoorebille, jossa hän kohtasi Jumalan.

Elian elämä oli kummallista kaksisuuntaisuutta. Maalliselta kannalta katsoen niin surkeaa, että välillä jo toivoi kuolevansa, mutta hengellisesti liikkumista niin korkeissa sfääreissä ettei semmoista tavisuskova voi edes ymmärtää.

Suurin ihme tässä taitaa olla, ettei Elialta pää kilahtanut ja järki romahtanut pelkissä äärikokemuksissa elämisessä. Tai ehkä juuri ääripäät tasoittivat toisiaan ja estivät todellisuuspakoisella tavalla jäämästä kumpaankaan.


-Ulla Rautiainen-