tiistai 27. maaliskuuta 2018

Kun ylipappi nuttunsa repäisi


"Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?"

Siinä ylipappi Josef Bar Kaifas profetoi, vaikkei itse tiennytkään profetoivansa, vaan luuli lausuneeksi ihka oman ajatukseksen (Joh. 11:50-51).
Joskus käy niinkin.
Jumala laittoi tekemään edes jotain oikein kun mies kerran ylipappi oli.
Paljoa muuta ei siinä viranhoidossa sitten oikein mennytkään.

Kaifas oli edellisen ylipappi Hannas ben Sethin vävypoika. Avioliitto ylipapilliseen perheeseen oli suurempana ansiona uranousussa kuin varsinaiset hengelliset hyveet. Nepotismi ruletti.

Tilanne oli vain siitä kiusallinen, että appiukko Hannas oli edelleen elossa ja hyvin toimintakykyisenä. Niin ei olisi pitänyt olla. Ylipapin viran olisi kuulunut olla elinikäinen ja kasukan siirtyä seuraajalle vasta edellisen kuoltua. Raamatussa molempia miehiä kutsutaan ylipapeiksi, joten käytännössä ylipappeja oli siis kaksi.

Vielä vaikeammaksi asian teki, että Hannas ei ollut luopunut asemastaan vapaaehtoisesti, vaan roomalainen hallinto oli erottanut hänet ja nimittänyt Rooman kannalta yhteistyökykyisemmän Kaifaan tilalle. Raamattu antaa ymmärtää, että Hannas ei suinkaan ollut vetäytynyt syrjään eläkepäivien viettoon vaan sekaantui aktiivisesti vävynsä viranhoitoon. Oli läsnä kuulustelemassa Jeesustakin (Joh. 18:13, 19-24).

Sekä Talmud että historioitsija Josefus antavat molemmista ylipapeista kuvauksen rahanahneina kiristäjinä ja oikeudenkäyntien manipuloijina. Nämä miehet eivät olleet mitään vaatimattomia kansanpalvelijoita, vaan temppelin varoilla ylellistä ylhäisöelämää eleleviä juutalaismaailman aristokraatteja.

Teologialtaan Kaifas lukeutui saddukeuksiin, sen aikakauden liberaaliteologiseen suuntaukseen. Saddukeukset eivät uskoneet kuolemanjälkeiseen elämään, enkeleihin, henkiin, messiaan tulemukseen eivätkä ylipäänsä että Jumala liiemmin maailman asioihin puuttuisi.

Ylipappina oli siis mies, joka hädintuskin edes uskoi Jumalaan.

Sitten Jumala tuli hänen eteensä seisomaan.
Sanhedrinin, Jerusalemin temppelin pappeinneuvoston kokoontumiseen, jossa Kaifaan piti päättää mitä tuomiolle tuodusta miehestä sanoisi.

Oli hän sen päättänyt jo aikaa sitten.
Kuolemantuomio jumalanpilkasta.

Kuinka paljon Jumalaa marginaalitekijänä pitävä mahtoi Jumalan pilkkaamisesta oikeasti välittää? Ennemminkin tuomion motiivi oli sekä henkilökohtainen että poliittinen. Kateus, kun vangitun kansansuosio oli suurempi kuin hänen itsensä (Mark. 15:10). Sen lisäksi pelättiin hankaluuksia roomalaisten kanssa (Joh.11:48).

Ylipapin oli kuitenkin esitettävä suurta tyrmistystä vangin väittäessä itseään Jumalaksi. Perinteinen tapa juutalaiskulttuurissa oli repäistä vaatteensa mielipahan merkkinä.

Niin Kaifaskin siinä teki (Matt.26:65). Vaikuttava ele jolla lietsoa kiihtymystä vankia vastaan.
Asiassa oli vain yksi mutta, jonka Kaifas siinä tohinassa unohti.
Tai ehkä hänen meriitteihinsä ei kuulunut kovin tarkka perehtyneisyys uskonnolliseen lakiin.
Mooseksen laki nimittäin kielsi ylipapilta vaatteensa repimisen (3Moos.21:10).
Tuomitessaan toisen hän siis itse rikkoi lakia.
Kaifaan onneksi neuvosto enimmältään koostui lakiin suurpiirteisemmin suhtautuvista saddukeuksista kuin laki-intoilevista fariseuksista.
Oli se silti skandaali.


Siirrytäänpä ajassa hieman eteenpäin toiseen kohtaukseen.

Risteillä roikkuu kolme kuolevaa miestä. Sotilaat jakavat heidän vaatteitansa. Kangas oli siihen aikaan kallista, kyllä niille ottajia kelpasi, alusvaatteita myöten. Kuka ottaa mitäkin, jos jako ei mene tasapuolisesti, revitään vaatteet niin että kukin saa palan.

Sitten jakoon tulee ihokas, saumaton, kauttaaltaan ylhäältä asti kudottu, eihän sitä raaski repimällä pilata, heitetään siis arpaa ettei tarvitse palasiksi pilkkoa (Joh.19:23).

Repimätön vaate on sen keskimmäisellä ristillä riippuvan miehen, joka tästä lähin ja aina ikuisuuksiin on oleva se todellinen ylimmäinen pappi.

Kaifas jatkaa vielä jonkin aikaa virassaan, mutta se on enää ulkoinen muodollisuus. Jumala ei siinä enää ole mukana. Pappeus on repäisty toiselle, vaikkei Kaifas sitä itse käsitäkään.

Sille, joka ei lakia rikkonut missään kohdassa.


-Ulla Rautiainen-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti