keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Onnea satavuotiaalle


Suomen 100-vuotis itsenäisyyspäivän kunniaksi etsin kaukaisemmasta historiasta mainintoja entisaikain suomalaisista.

Roomalainen Tacitus (noin 55 – 120 jKr) kertoo näin: »Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa varallisuus on nuolissa, joita he raudan puutteessa terästävät luilla. Metsästys elättää yhtäläisesti sekä miehiä, että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja pyytävät osan saaliista. Lapsillakaan ei ole muuta suojaa villieläimiltä ja rajuilmoilta kuin jonkinlainen oksista punottu katos. Sinne palaavat nuoret, se on vanhojen turvapaikka. Mutta tämä on heistä onnellisempaa elämää kuin pelloilla huokaileminen, vaivalloinen talojen rakentaminen sekä milloin toiveikas, milloin pelokas huolenpito omasta ja vieraasta omaisuudesta. Rauhassa jumalilta ja rauhassa ihmisiltä he ovat saavuttaneet sen vaikeimman päämäärän, ettei heidän tarvitse edes mitään toivoa.»

500-luvulla itäroomalainen Jordanes mainitsee screrefennae-kansan, jotka hyppivät lumihangella jonkinlaisen taivutetun laudan päällä.

700-luvulla Paulus Diaconus Italiassa mainitsee fennit, jotka pukeutuvat nahkoihin ja syövät raakaa lihaa.

1100-luvun Saxo Grammaticus teoksessa kuvataan finnien maa outojen ja voimallisten olioiden, amatsonien, koirankuonolaisten, kyklooppien ja yksijalkaisten asuttamaksi maaksi, joilla on pelottavia loitsutaitoja. Nämä loihtivat epämieluisten tunkeilijoiden eteen vuoria ja vesiputouksia niin, että matkanteko vaikeutuu.

Näistä kuvauksista voi miettiä, mitä kansana ollaan oltu ja mitä ollaan nyt.


-Ulla Rautiainen-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti