”Teitä ei maailma voi vihata, mutta minua (Jeesus) se vihaa, sillä minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat.” (Joh.7:7)Miksi ihmeessä pitää todistaa pahasta? Eikö hyvä kristitty ole aina kaikkeen positiivisesti suhtautuva, kaikessa hyvää näkevä, lempeä ja hyväntuulinen ihminen, joka ei syytä eikä loukkaa ketään ja joka osaa hienotunteisesti sivuuttaa kiusalliset ja epämiellyttävät asiat piiloon niin että kaikilla on hänen seurassaan aina pelkästään mukavaa?
Ongelma on vain siinä, että sillä asenteella todellisuudentaju alkaa heittää. Ellei sitten ole niitä onnekkaita, joiden elämä on pumpuliin suojattua eikä mitään, ainakaan pahempaa ikävää ole konsanaan koettu.
Mutta silloin alkaa empatiakyky rapautua. Jos aina ajattelee, että koska minulla on ihan mukavaa, niin täytyyhän muillakin olla ja jos väittävät ettei ole, niin ovat turhasta valittajia ellei peräti valehtelijoita.
Sellainen ihminen on lempeiden kasvojensa ja kauniin hymynsä takana oikeasti ikävä ihminen, kova ja armoton ainakin hätää kärsiville. Kykenemätön auttamaan pahan uhreja, sillä miten voi auttaa, jos ei edes tunnusta pahaa todelliseksi?
Sellainen on kuin se laupiaan samarialaisen tarinassa ohi kiiruhtavat pappi ja leeviläinen, jotka käänsivät katseensa sivuun tienposkessa rötköttävästä ryöstetystä eivätkä lianneet käsiään toisen onnettomuuteen.
Saati että olisivat lähteneet jahtaamaan niitä rosvoja, tappelemaan niiden kanssa ja toimittamaan vankilaan niin etteivät pääsisi ryöstämään enää ketään.
Kyllä pahasta on puhuttava ja varoitettava ja paljastettava näkyviin siellä, missä sitä ei muuten tunnisteta. Että paha voitaisiin poistaa, vääryydet korjata ja uhreille antaa todellista apua. Siinä tietysti helposti saa rettelöitsijän maineen, mutta niin sai Jeesuskin.
-Ulla Rautiainen-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti