Tukholma-syndroomasta

Jos et voi voittaa heitä, liity heihin.
Viisautena pidetty sanonta, mutta oikeasti karmea.
Siinä kuvataan Tukholma-syndrooma.
Joka ei ole viisas olotila.

Tukholma-syndrooman nimi tulee pankkivankidraamasta, jossa panttivangit kävivät puolustamaan vangitsijoitaan. Ilmiössä ylivoimaisen vihollisen armoilla oleva, jolla vaihtoehtoina on sopeutua tai tuhoutua yrittää ansaita valtaapitävien sympatiat puolelleen liittoutumalla näiden kanssa ja auttamalla näitä.
Tällainen sopeutuminen vaatii asioiden näkemistä sortajansa tavalla ja pian sitten jo uskookin sorron oikeutukseen tai ettei mitään sortoa edes ole.
Kun sorto on tarpeeksi totaalista, ei uhri enää edes voi myöntää olevansa uhri, vaan helpottaakseen oloaan uskottelee itselleen ja muille olevansa liitossa alistajansa kanssa ja että oikeastaan onkin ihan hyvä olla.

Hyvin yleistä vaikkapa perheväkivallan uhreilla, jotka suojelevat hakkaajaansa piilottelemalla väkivallan merkkejä tai selittelevät oikeastaan ansainneensakin lyönnit.
Hyvin yleistä missä tahansa sortavassa järjestelmässä.
Tiedostamatta tai tiedostetusti.
Raja niiden välillä voi olla aika häilyvä ja epäselvä.

Sillä aina ei kyse ole mistään syndroomasta, vaan taktikoiden tehdystä valinnasta saada etuja sortavasta järjestelmästä. Pelaamalla valtaapitävien pussiin voi hierarkiapyramidin alemmalla askelmalla olevakin päästä nousemaan hieman ylemmäksi.

Asia, jota ei mielellään haluta esiintuoda. Että sorrettujenkin keskuudessa esiintyisi sortamista. Että uhrin asemassa oleva tekisi väkivaltaa vielä itseään heikompaa kohtaan. Eihän vaikeassa asemassa olevaa saa syyllistää.
Mutta kun sitä tapahtuu. Se, että ihminen joutuu uhriksi, ei tee hänestä parempaa ihmistä. Uhrienkin joukossa on kusipäitä, jotka panevat pahan kiertämään saadakseen itselleen jotain etua.

Leffamaailman varmaan paras esimerkki löytyy Quentin Tarantinon vähän ennen sisällissotaa Yhdysvaltojen etelävaltioihin sijoittuvasta Django Unchained elokuvasta. Siinä julmaa isäntäänsä lipevästi mielistelevä ja muita orjia kovassa kurissa pitävä orja Stephen saa isäntänsä lempiorjana muille orjille kuulumattomia etuoikeuksia.

Kyllä stepheneitä todellisuudessakin oli. Orjuudella ja orjuudella oli eroja ja orjillakin oma arvojärjestyksensä. Oli parempi olla sisäneekerinä kuin peltoneekerinä, saada isänniltä ennemmin hyväksyntää kuin ruoskimista.

Samoin kävi Natsi-Saksassakin. Eivät kaikki juutalaiset matkanneet keskitysleireihin. Oli niitäkin, jotka työskentelivät natsien hyväksi, jopa sangen korkeissa asemissa. Ja keskitysleirille joutuneillakin oli vielä keino parantaa selviytymismahdollisuuksiaan. Saattoi ilmoittautua vapaaehtoisena kapoksi, vartijavangiksi, joka teki varsinaiset hirmuteot natsivartijoiden puolesta. Kerrotaan, että nämä kapot olivat usein vielä julmempia ja pahempia kuin oikeat natsit.

Itse olen tähän ilmiöön kokemusperäisesti tutustunut helluntailiikkeessä naisten oikeuksien puolestapuhujana. Ällistyksekseni havaitsin, että äänekkäimpiä sovinismin ylläpitäjiä ja aggressiivisimmin naisasiaa vastustavat seurakunnassa eivät olleetkaan miehiä vaan naisia. Selkäänpuukotus juuri sen sukupuolen taholta, jonka asiaa yritin auttaa tuli melkoisena shokkina. Asiaa joutui miettimään ja tutkimaan perusteellisesti.

Näin, että yhteisössä, jossa kaikki valta on miehillä osa ahtaalle ajetuista, mutta vaikuttamaan haluavista naisista ratkaisee mahdottoman tilanteensa liittoutumalla vallan kanssa.
Miehille se sopii erittäin hyvin. Ulospäin näyttäisi aika pahalta, jos naiset totaalisesti vaiennettaisiin. Muutama nainen vaikuttajanpaikalla ”todistaa” että ei täällä naisia sorreta.

Sillä tavalla nainenkin muutoin naisilta alamaisuutta vaativassa seurakunnassa saattaa päästä ylemmälle paikalle. Mutta sillä sanattomalla sopimuksella, etteivät nämä haasta sukupuolihierarkiaa eli pysyvät miesten valvonnassa ja opettavat tavalla, joka lujittaa miesvaltaa.
Nämä naiset on siis ovelasti laitettu portinvartijoiksi ja palkkiona etuoikeudestaan he vahtivat ja pitävät kurissa muita naisia etteivät nämä suuremmilla joukoilla lähde murtautumaan miesmuurin lävitse vallanpaikkoja tavoittelemaan.

Tällä tavalla muutamien naisten pääsy johtoasemissa olevien miesten rinnalle ei siis välttämättä yleisesti ottaen paranna naisten asemaa. Liittoutumalla vallan kanssa nämä naiset lujittavat syrjivää järjestelmää antamalla valheellista mielikuvaa, ettei naisia täällä muka syrjitä ja tekemällä likaisen työn (muiden naisten alistamisen) miesten puolesta.

Oman hieman muita naisia paremman asemansa säilyttääkseen he ainakin suostuvat vaikenemaan naisiin kohdistuvista vääryyksistä ja innokkaimmat miellyttäjät jopa sielunhoidossa, naistenilloissa ja -seminaareissa opettavat muille naisille olemaan miehille alamaisia. Naispastorit eivät yleensä kovin äänekkäästi lähde feminismin aatteita julkihuutelemaan.

Toki löytyy poikkeuksiakin. Mutta aika varovasti nämä poikkeukset joutuvat asiaansa esittämään. Feministiteologia on helluntaissa helvetistä nousseen harhaopin synonyymi ja feministi itse miesvihaajahuora ja pahojen henkien riivaama.
Joten aika nopeasti sitä naisten oikeuksista lakkaa vaahtoamasta ja keskittää huomionsa hyväksytympiin asioihin.
Niin se tapahtuu.


-Ulla Rautiainen-