Aikaisemmassa Elian hengestä – postauksessani tarjosin mielipidettäni eliamaisen profetaalisuuden olevan kykyä erottaa Jumalan ääni maailman muista äänistä.
Ja sitten joku oli lukenut kirjoituksestani että siinä kaikki.
Eihän se nyt tietenkään siihen jäänyt. Jumalan äänen kuuleminen ei ole pelkkää viihdettä, jonka jälkeen oleminen jatkuu entisellään. Siksi kai Jumala niin harvoille niin selkeästi kuin Elialle puhuu. Turha puhua sellaiselle, joka edellyttää kaiken jatkuvan entisellään.
Elian hengen sanotaan olevan uskonpuhdistuksen ja edelläkävijän henki. ”Ja hän käy hänen (Jeesuksen) edellään Elian hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan.” (Luuk 1:17)
Uskonpuhdistusta ja edelläkäymistä ei kuitenkaan voi suorittaa, ellei ole kirkasta tietoa siitä, mitä Jumala haluaa puhdistaa ja minne käydä.
Eikä sitä tietoa saa muualta kuin Jumalalta.
Siksi Jumalan äänen kuuleminen ja oikein tunnistaminen on uskonpuhdistajan tehtävän lähtökohta ja tärkein osa.
Sen jälkeen seurataan vain ohjeita.
Sillä uskonpuhdistaja ja edelläkävijä ei voi tukeutua olemassaolevaan ja vallitsevaan oppiin ja vallassa oleviin auktoriteetteihin. Hänen on osattava lukea Raamattu Pyhän Hengen antamassa ymmärryksessä enemmänkin kuin ihmistekoisten tulkintojen mukaan. Hänenhän pitää saada aikaan muutoksia, viedä uusille alueille, kääntää laivaa kurssista.
Hän ei pääse seurakunnan johtajien (jotka pääsääntöisesti haluavat pitää asioita ennallaan muuttumattomuuden tilassa kuin aikaansaada epävarmoja mullistuksia jotka saattavat hajottaa seurakuntaa ja viedä johtajien kannatusta) kavereiksi. Uudistaja herättää pelkoa: ”ollaanko tässä menossa johonkin väärään?” Totutusta poikkeavalla tavalla Raamattua selittävä leimataan Sanan vesittäjäksi ellei peräti väärentäjäksi. Uskonpuhdistajat on tapana mieluummin nostaa roviolle kuin seurakunnan johtajistoon.
Kaikkien aikojen radikaalein uskonpuhdistaja oli Jeesus Nasaretilainen. "Jokainen istutus, jota minun taivaallisen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.” (Matt 15:13)
Ja kyllä tämä galilealainen rabbi repikin. Julisti mitättömiksi uskonnollisen johtajiston määräämiä perinnäissääntöjä oikein olan takaa ja mites siinä sitten kävikään? Itselleen mukavat olot järjestänyt temppelieliitti veti herneet nenäänsä ja puhdistaja lyötiin ristille varoitukseksi kaikille liian itsenäisille ajattelijoille.
Sille tielle lähtevän on oltava varma, että on oikealla asialla.
Varma voi olla vain kun elää niin lähietäisyydellä Jumalasta ja niin tiiviissä johdatuksessa että saa armon kuulla Jumalan sanomia (tai näkemään tai millä tahansa tavalla Jumala missäkin tapauksessa ja kenellekin ilmoituksiansa antaa), tuntee Jumalan sydämenlyönnit, Jumalan luonteen, miten hän haluaa asioita hoitaa, mitä pyrkimyksiä hänellä on ja mihin hän on menossa.
Roviolla seistessä tai ristinpuulla riippuessa on kolkkoa huomata että ääni, jota oli seurannut olikin vain oman pettävän sydämen toiveita.
Vaikka kyllä kolkkoa on myös viimeisen tilinpäätöksen päivänä huomata, että hengellisessä yhteisössä arvostettuun asemaan nouseminen olikin tapahtunut sulkemalla korvat Jumalalta ja kuulemalla enemmän ”turvallisiksi” koettuja tuttuja ääniä.
Kun tuttu ja turvallinen eivät oikeasti edes ole toistensa synonyymejä. Siltä vain tuntuu silloin kun tutut tahot tarjoavat omalle mielelle mukavia asioita.
Mutta eliasielulle enemmän kuin totutut tuttuudet näyttäytyy Jumalan seuraaminen turvallisempana – vaikka erämaahan – tai seurakuntayhteisön hylkiöksi – tai ristinpuulle.
-Ulla Rautiainen-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti