Historiallisesta lestadiolaisuudesta

Pohjoisen Suomen kristillistyminen ja minkälaiseen maaperään sitä aluksi oli istutettava on kiinnostava aihe.
Olen suurella mielenkiinnolla lukenut kirjoja Lars Levi Laestadiuksesta.

Lappalaisten mytologian katkelmia on Laestadiuksen itsensä kirjoittama teos. Juha Pentikäisen ja Risto Pulkkisen Saamelaisten mytologia taas on helppolukuinen kokoomateos sille joka ei viitsi kaikkea aiheesta kirjoitettua lukuisia kirjoja kahlata lävitse. Käsittelee pakana-aikaisen lappilaismytologian lisäksi lestadiolaisliikkeen alkuavaiheitakin.

Kerronpa nyt siitä:

Nykyään nimeään kantava herätysliike tunnetaan paremmin kuin itse liikkeen alullepanija.

Lars Levi oli muutakin kuin pappi ja herätyssaarnaaja. Kunnostautui kasvitieteilijänä niin että oli aikansa asiantuntevin tunturikasvien tuntija. Sen lisäksi hän kirjoitti tämän loistavan kirjan lappalaisten mytologiasta, joka on varmaan paras sen aihealueen tietoteos.

Koska tunsi aiheen. Lars Levi oli itse puolisaamelainen (saamelainen äiti), puhui saamenkieltä ja asui suurimman osan elämästään saamelaisalueella. Ja eli ajassa (1800-1861) jossa entiskansan tavat vielä olivat elävää elämää.

Nykypäivän lestadiolaisliike tunnetaan ikävästä suhtautumisesta naisiin. Vaimoisten ihmisten roolina on lähinnä synnyttää niin paljon lapsia kuin mitä ehkäisemättömälle sikiää. Johtopaikoille tai puhujiksi ei mitään asiaa ole. Raamatunselitys ja opetusoikeus on kirjaimellisen totaalisesti pelkästään miehenpuolilla.

Siinä sen näkee miten asiat muuttuvat kun vanhoista hyvistä ajoista edetään moderniin. Itse Lars Levi Laestadius kun ei niin naisvastainen ollut kuin nimeään kantavan herätysliikkeen myöhemmät vaikuttajat. Itse asiassa nykytermein voisi jopa sanoa että oli feministiteologi. (Mistä asiasta kyseinen herätysliike visusti vaikenee.)
Lars Levi ei estänyt naisia saarnaamasta. Päinvastoin herätyksen alkuaikoina oli naisia puhujina, kuten esim. Laestadiuksen oma tytärkin.
Vaikutti varmaan se että Laestadiuksen oma hengellinen herääminen tapahtui oppimattoman Lapin Mariaksi kutsutun saamelaisnaisen vaikutuksesta.

Laestadiuksen jumalakäsityskään ei ollut yksioikoisen macho-maskuliininen. Hän ei koskaan kutsunut Jumalaa Taivaan Isäksi, vaan korvasi sen Taivaan Vanhin -ilmaisulla.
(Laestadiuksen haluttomuus verrata Jumalaa isään saattaa selittyä hänen omalla väkivaltaisella ja juopolla isällään joka tärveli häneltä koko isä-käsitteen Jumalaan sopimattomaksi.)
Jumalaa hän kuvasi saarnoissaan synnyttämässä, hoivaamassa ja imettämässä rinnoillaan lapsiaan. Kuolinvuoteellaan kerrotaan Kristuksen ilmestyneen hänelle äidillisessä hahmossa. (Sitä kuvausta ei myöhemmistä teoksista sellaisena löydy vaan sensuuri on iskenyt ja muuttanut ukkoteologialle kiusallisia kohtia olennaisesti.)

Laestadiuksen sytyttämä herätysliike oli hänen luotsaamanaan muutenkin varsin erilainen kuin mitä se nykyajan mallissaan on.

Liikkeessä esiintyi runsaasti hurmoksellisia elementtejä ns. armonmerkkeinä koettuja liikutuksia. Niiden kuvauksista voi päätellä että hengellisyys yleensä tahtoo ottaa sitä ilmenemismuotoa jossa psykologisessa maisemassa ja kulttuurissa se esiintyy. (Jonka takia Raamattuakin pitäisi tulkita ja selittää sen kirjoittamiskulttuurin mukaisesti eikä omasta viitekehyksestään käsin.)

Nämä ”liikutukset” kun epäilyttävän paljon muistuttavat ns. arktista hysteriaa (pohjoisen kansalla entisaikaan ilmennyt erikoislaatuinen yleistä ahdistusta purkava sielullinen ilmiö) ellei peräti samaanien loveen lankeamisia. Skeptisesti voisi kuvitella että kyse on samasta psykologisesta ilmiöstä vain kristillisyyteen puettuna.

Jos ei niin umpiepäileväinen ole niin voisi miettiä että ehkä Jumalalla on tapana ilmestyä ja puhutella ihmisiä näiden oman tutun mentaliteettinsa puitteissa. Ettei Jumala ensitöikseen käy murtamaan ihmisen normaalia psykologista olotilaa joksikin toiseksi vaan antaa astiankin maistua että sisälle saa edes jotain kaadettua.
Että Jumalan kohtaaminen tapahtuu ensin ja siinä sielullisessa olotilassa, jossa kukin sattuu olemaan - ja ilmiasu on sitten sen mukaista – ja vasta sen kohtaamisen seurauksena alkaa kellä nopeammin, kellä hitaammin muutosta tapahtua.

Kiinnostavaa on Laestadiuksen oma uskomusmaailma. Kuinka paljon siihen oli sekoittuneena (pakanallistakin) maailmankuvaa kansanuskomuksista? Saarnoissaan hän puhuu maahisista ja muusta sen kaltaisista kuin todellisina asioina.
Nykylukijasta kumman tuntuista mutta toisaalta pistää miettimään kuinka paljon omaan kristillisyyteemme mukana samoin kulkee sekoittuneena ulkoraamatullisia elementtejä, joita emme vain oudoiksi huomaa kun ovat liian oman kulttuurimme tutuiksi tekemiä.

Laestadiuksen herätysliike oli alussa leimallisesti saamelainen, sitten leviten Ruijaan kveenien keskuuteen. Saamelaiskehitys taantui ns. Kautokeinon kapinassa 1852, jossa Kautokeinon hengellinen herätys yhdistyi 1700-luvulla ilmaantuneeseen maailmanloppua julistaneeseen Čuorvvut-liikkeeseen ja vinksahti epäterveille raiteille (yksikin piti itseään Neitsyt Mariana) ja ryöpsähti kansallistunteiksi nostattamaan saamelaisten kansannousun jossa protestoitiin porojen luontaiset jutamisreitit sulkenutta rajaa vastaan.

Kapina äityi väkivaltaiseksi mellakaksi, kaksi ihmistä kuoli ja lukuisia pahoinpideltiin. Kapina kukistettiin, pääjehuja pantiin vankilaan ja kaksi teloitettiin.

Näiden tapahtumien seurauksena herätysliike alkoi siirtyä suomalaisten haltuun ja naisten vaikutusmahdollisuuksia kavennettiin. Kas, kun kapinan kärjessä miesten rinnalla oli muutama nainenkin joista joittenkin mielissä saatiin kätevästi syntipukit koko katastrofiin.


-Ulla Rautiainen-