Oopiumia kansalle

Uskonto on oopiumia kansalle, määritteli Karl Marx, uudenaikaisen sosialismin ja kommunismin perustaja.
Vuonna 1917 kommunismia alettiin harjoittaa suuressa ja mahtavassa itänaapurissamme. Venäjän keisarikunnasta tuli Neuvostoliitto ja keisarista entinen.
Bolševikit tarttuivat hanakasti Marxin lauselmaan ja Neuvostoliitosta tuli ”taistelevan ateismin” ideologian toteuttaja. Uskovaisille koitti hankalat ajat. Julkisesti uskoaan sai harjoittaa hyvin rajallisissa puitteissa ja useat uskonyhteisöt painuivat maan alle toimimaan salaisesti.

Miksi niin kävi ja oliko paha vai hyvä?

Miksi uskonnosta haluttiin eroon?

Ei uskonnonvastustajaksi itsestään tulla. Yleensä uskonnoton ihminen on vain välinpitämätön uskontoa ja uskovaisia kohtaan. Ei ole syytä vainota jos ei uskoakaan. Aktiivisen vainoamisen takana tahtoo olla suuria pettymyksiä ja kipeitä kokemuksia.

Mikä siis oli Pyhän Venäjän uskonnollinen tila ennen vallankumousta?

Päätekijänä oli ortodoksikirkko, joka oli ajautunut tiiviisti valtion yhteyteen ja toimimaan valtion politiikan välikappaleena. Maassa oli suuria sosiaalisia ongelmia. Köyhä kansanluokka eli suunnattomassa kurjuudessa kokien kirkon ja sen korruptoituneen papiston vain vallanpitäjien käsikassaraksi pyhittämään ylhäisön etuoikeuksia ja pitämään alempaa kansaa kurissa.
Kansan keskuudessa taas kirkosta irrallaan toimi suuri joukko mitä eriskummallisempia hengenmiehiä ja herätysliikkeitä, joiden meno oli villiäkin villimpää.

Kuuluisin tällainen mystikko, profeetta ja ihmeidentekijä oli ”hullu munkki” Grigori Rasputin. Kuuluisin siksi, että pääsi viimeisen tsaariperheen suosioon ja myöhemmille sukupolville tunnettu, koska Boney M teki hänestä laulun (jonka lyriikassa on väärää informaatiota). Rasputin ei kuitenkaan ollut pahimmasta päästä lajiaan, oli vielä jotenkin salonkikelpoinen, mutta vielä oudompiakin tapauksia oli liikkeellä.
Seksin ja väkivallan yhdistäminen näyttää järestään olleen näitten pyhien missiona. Liika vaatimattomuus ei näitä jumalanmiehiä myöskään vaivannut.

Kuten esimerkiksi:

Hlystien (piiskaajien) uskonlahkon perustaja, 1600-luvun loppupuolella elänyt Daniil Filippovitš julisti olevansa ei vähempää kuin itse Herra Sebaot. Tässä lahkossa uskottiin runsaan synnin tekemisen vievän pyhitykseen. Hurmoksellisissa kokoontumisissa henkeä nostatettiin ruoskinnalla ja joukkoseksiorgioilla. Ideana oli, että yletön irstailu kuoletti synnillisiä lihanhimoja.

Toiseen ääripäähän meni skoptsien (kuohilaat) lahko. Yhteisössä toimittiin nimensä mukaisesti. Kondrati Selivanov (n.1732–1832) , joka ilmoitti olevansa Jumalan Pojan inkarnaatio Pietari III hahmossa ja tittelinsä "Jumalten Jumala ja Kuningasten Kuningas" julisti mahdollistaneensa uskovien pelastuksen kastraation välityksellä.
Naisilta leikattiin rinnat ja miehiltä kivekset ja innokkaimmilta pyhittäytyjiltä vielä peniskin, niin että nämä virtsatessa joutuivat käyttämään lehmän sarvea.

Oopiumi on huumausaine, jonka vaikutuksia ovat uneliaisuus, rentoutuminen, kipujen lievittyminen, jännityksen lievittyminen sekä valppauden ja koordinaation heikentyminen. Sanalla sanoen zompiemainen olotila. Käsitys ulkoisesta todellisuudesta katoaa ja huomio kääntyy sisäiseen hyväänoloon.

Yhteiskunnallisesti samantapainen vaikutus oli sekä ortodoksikirkolla, että siitä irronneilla liikkeillä. Kaikissa niissä uskontoa harjotettiin tavalla, joka käänsi katseen pois reaalielämän ongelmista ja siten esti puuttumasta yhteiskunnallisiin epäkohtiin.

Korruptoitunut ortodoksikirkko oli langennut vallanpitäjien työkaluksi ja ylläpiti opetuksellaan epätasa-arvoista yhteiskuntarakennetta, jossa huonompiosainen kansanosa kärsi suunnattomassa kurjuudessa.

Hurmosliikkeissä taas huomio kiinnitettiin tuonpuoleiseen mystiikkaan niin tehokkaasti (ja epäterveellä tavalla), että tämänpuoleisen maailman asiat hämärtyivät toissijaisiksi. Kummastakaan ei apua ollut sosiaalisiin uudistuksiin.

Sillä tavalla nähden uskonnosta oli todellakin tullut puuduttavaa huumetta, joka jollain tasolla kyllä auttoi sietämään sietämättömiä olosuhteita ja lievittämään kärsimyksiä, muttei poistanut kärsimysten syitä, epätasa-arvoon pohjautuvaa rakenteellista epäoikeudenmukaisuutta. Niillä ei ollut minkäänlaista parantavaa vaikutusta ympäröivään yhteiskuntaan.

Oikeudenmukaisuuden tajun menettänyt kirkko ja uskonnolliset yhteisöt eivät toimineet totuuden soihtuina edelläkäyden paljastamassa ja korjaamassa yhteiskunnallisia epäkohtia vaan ennemminkin peittelivät ja normalisoivat vallitsevia vääryyksiä. Raamatullisesti sanoen; suola oli käynyt mauttomaksi. Ei siis ole yllättävää että tehtävässään epäonnistunut uskonnollisuus tallautui vallankumouksen jalkoihin ja heitettiin menemään.

Näin spekuloiden voi jopa ajatella, että ehkei ateistinen kausi ollutkaan pelkästään paha asia. Huono tietysti sinä aikana eläneille uskoville, mutta pitemmällä välillä katsottuna se puhdisti tehokkaasti pöydän pahimmista uskonnollisista vääryyksistä ja hullutuksista. Neuvostoliiton romahdettua ja uskonnonvapauden palattua oli hyvä aloittaa alusta ja puhtaammalta pöydältä.

Tämänpäivän Venäjällä ortodoksikirkko toivottavasti osaa olla paremmin koko kansan palvelija, eikä pelkästään ylhäisön myötäilijä, niin kuin tsaarienajoilla tapahtui ja vapaat herätysliikkeet ovat huomattavasti järkiintyneempiä verrattuna hulluimpiin aikoihin.


-Ulla Rautiainen-