Vihaisia naisia seurakunnassa

Mary Wollstonecraft, 1700-luvulla elänyt naisasianainen:
”Jos uskotaan siihen pahaan olentoon, joka pyhien kirjoitusten allegorisessa kertomuksessa lähti etsimään tuhottavaa, se ei voisi keksiä tehokkaampaa tapaa halventaa ihmisluontoa kuin antaa miehelle täydellisen vallan.”

Joissakin Tyynenmeren saarilla on vallitsevana tapana, että miestä pidemmän naisen on miehen lähettyvillä ollessa kyykistyttävä.
Myös meillä Suomessa on tällaisia yhteisöjä joissa, vaikkei fyysisesti, niin ainakin henkisesti vaaditaan naisia pienentämään itsensä. Näitä paikkoja ovat muun muassa helluntaiseurakunnat.

Helluntaiseurakuntien vastuunkantajat kokoontuvat lokakuussa Kotkaan syyspäiville keskustelemaan ja ehkä päättämäänkin jotain naisten palvelumahdollisuuksista ja asemasta seurakunnassa. Tällä hetkellä tilanne on, että naisia ei vanhimmistoihin (seurakunnan ylin johtava elin) kelpuuteta. Sen verran on sentään periksiannettu, että joitakin harvoja naisia on jo päässyt pastorin virkaan, tosin usein pastoripariskunnan toisena osapuolena tai pastori-titteli loivennettuna jollakin liitännäissanalla esim. perhepastori, joka antaa ymmärtää että pääasiallinen toimenkuva liikkuu enemmänkin äidillisessä ihmissuhteiden selvittelemisessä kuin varsinaista ”kovaa teologiaa” tekemässä niin kuin miespastoreilla.
Vallitsevana oppina on myöskin vaatimus, että naisen on avioliitossa oltava miehelle alamaisena.

Odotukseni eivät syyspäivien suhteen kovin toiveikkaita ole. Sen, mitä helluntailaisuudessa olen omakohtaisesti kokenut, naisasiakeskustelua seurannut ja itsekin siihen osallistunut, ei hyvää lupaa. Sovinistiteologia, jossa Raamattua tarkoitushakuisesti ja valikoiden tulkitaan miessukupuolen eduksi, elää ja voi hyvin näissä piireissä. Ja miksei eläisi, onhan näiden seurakuntien ylin johto, pastorit, sananselittäjät ja opettajat valtaosaltaan miehiä. Eivät kai kukkulan kuninkaat nyt omaa oksaansa käy sahaamaan?

Lisäksi helluntailaisuudessa vallitsee sellainen oikeassa olemisen kulttuuri, jossa on hankala myöntää, että virheitä onkin tehty ja väärin ymmärretty. Sen myöntäminen, että vuosikymmeniä on oikeaoppiseksi julistetussa yhteisössä ylläpidetty vääristynyttä raamatuntulkintaa, joka nostaa toisen sukupuolen toista ylempänä hallitsemaan ja pakottaa toisen sukupuolen Jumalan tahdon vastaisesti kätkemään kutsumuksensa, lahjansa ja koko persoonallisuutensakin maahan kaivettuna leiviskänä hukkaan ja haaskuun saattaisi herättää kiusallisia kysymyksiä, voisiko olla jotain muutakin, jota on yhtä väärin ymmärretty ja jossa pitäisi muutoksia tehdä. Yhdessä asiassa virheen myöntäminen voisi aikaansaada uhkaavan dominovaikutuksen, joka ties mihin johtaisi.

Tämä tässä onkin surkeinta. Jumalan seurakunnan pitäisi olla valaiseva soihtu, joka edelläkävijänä levittäisi oikeudenmukaisuutta ympäröivään maailmaan. Päinvastoin on kuitenkin käynyt. Uskovien yhteisö laahaa jälkijunassa ja vasta ympäröivän yhteiskunnan paine pakottaa sukupolvien takaisiin asenteisiin jumiutuneet ihmiset edes keskustelemaan syrjivistä sukupuolirooleista.

Ennenmuinoin sovinistinen oppi seurakunnassakin upposi kuin häkä päähän kun maailmanhenki ympärillä oli samaa mieltä. Naissukupuolen arvostuksen kehityttyä kaikkialla muualla seurakuntakuplan sisälle koteloitunut kestämätön oppi ennen pitkää hajottaa yhteisön. Paljon on naisia – ja miehiäkin jäänyt pois juuri tämän asian takia.
Naisia sortava oppi ja käytännöt aiheuttavat niin paljon pahaa oloa, jopa suoranaista vihaa, että lopulta ainut järkevä ratkaisu on jäädä koko puljusta pois. Oikeutetullekaan vihalle, joka kohdistuu vääryyttää vastaan kun ei näissä seuroissa tilaa ole.

Helluntaiyhteisöissä naisten oikeuksista puolestapuhuminen on tapahduttava miesten määräämällä ”oikealla mielenlaadulla ja tavalla”. Se tarkoittaa, ettei saa näyttää epäoikeudenmukaisesta ja loukkaavasta kohtelusta johtuvaa turhautuneisuuttaan, pahaa oloaan eikä missään tapauksessa vihaansa. Viha on helluntaiyhteisössä tabu, varsinkin vihainen naisasianainen.

Vaikka kuinka tulisi törkeästi kohdelluksi vihainen ei saa olla. Jos siihen erehtyy, on peli menetetty. Vihaisuus leimaa naisen epätasapainoiseksi ja epäuskottavaksi. Asiaa ei enää kuunnella, vaan äkäinen akka työnnetään sielunhoitoon ja terapiaan, missä uudelleenkoulutetaan sietämään tyynenä kuin vaatekaappi miesten säätämiä vallitsevia olosuhteita.

Ja kun vihaa ei saa näyttää, tuloksena on omituisen laimeita kannanottoja, joista jää mielikuva, että eihän tässä mistään oikeasti vakavasta vääryydestä puhuta. Sehän tietysti on tarkoituksenakin: tehdä naisasiasta mitätön marginaalikysymys, joka voidaan huoleti huitaista syrjään ”oikeasti tärkeiden” asioiden tieltä naisten ainoaksi voitoksi jäädessä, että saihan nyt (miesten määräämien rajojen sisällä) asiasta edes hetken keskustella, vaikkei siitä mitään muuta seurannutkaan.

Kyse ei ole pelkästään siitä, että naisia saataisi johtopaikoille, vaikka sekin on tärkeää. Välillä älyttömyyksiinkin johtava raamatuntulkinta voisi tasoittua, jos siihen saataisi naisnäkökulmaa mukaan. Missä tahansa asiassa vain yhdeltä puolelta katselu luo epätervettä vinoutumaa.

Naisia vähättelevä kulttuuri tuntuu ikävästi seurakunnan kaikilla tasoilla ylhäältä alas asti. Nekin, jotka eivät johtopaikoille kutsumusta tunne, joutuvat sietämään ylemmän asemansa pöhöttämien miesten ylimielisen röyhkeää käytöstä.
Kun aikuista ihmistä kohdellaan kun vajaavaltaista lasta, mitätöidään hänen oma kokemuksensa kutsumuksestaan ja vähätellään älyään ja ymmärrystään ja annetaan vielä ymmärtää, että Jumalakin on misogyyni niin kyllä ahdistamaan alkaa ellei peräti päässä heittämään. Tunnelma on kuin neekerillä Ku Klux Klanin kokouksessa.

Niin että luulevatko nämä itsensä ylentäneet miehet, että Jumala oikeasti siunaisi yhteisöä, joka tekee pahaa omille jäsenilleen? Ei ihme, että toiminta kangertelee henkitoreissaan, siunaukset puuttuvat eikä paljon odotettua herätystä vain näy.

Joten terveiset syyspäiville: säkissä ja tuhassa parannusta tekemään ja reilu ja selkeä anteeksipyyntö syntiinlankeemuksesta asti jatkuneesta ikivanhasta vääryydestä. Vai eikö Eevan syntiä sovitettukaan ristillä? Onko kaikkien aikakausien kaikkien naisten aina vaan jatkettava selkä kumarassa pokkurointia ettei pää vain nousisi miesten tasalle, vaikka kaikki muut synnit on anteeksiannettu?
Kummallista teologiaa.


-Ulla Rautiainen-