perjantai 26. huhtikuuta 2019

Paatunut faarao – osa 2


2Moos 4:21 sanotaan että Jumala vartavasten paadutti faaraon sydämen että pääsisi viskomaan vitsauksia egyptiläisten päälle. Miksi, sitä on kysytty useamminkin. Miksi ihmeessä faaraon piti olla niin paatunut? Eikö olisi ollut kaikille parempi, jos Jumala olisi paaduttamisen sijaan kääntänyt faaraon sydämen heprealaisten vapautushankkeelle suosiolliseksi? Valittu Kansa olisi marssinut maasta ulos ilman kelleen koituvaa vahinkoa.

Koska Jumala on ihmisjärkeä monitahoisemmin katsova, kauempaa viisas ja laaja-alaisemmin suunnitelmansa tekevä niin onhan siinä joku järki.

Yhdenlaista selitystä spekuloin jo aikaisemmassa Paatuneen faaraon ongelma -kirjoituksessani. Siinä näkökulma on egyptiläisten puolella ja katastrofispektaakkelin sanoma että olisi ollut kansalla saumaa hoksata ettei heidän jumalanaan palvoma faarao mikään jumala ollutkaan. Jutun voi lukea tuolta: https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2017/03/paatuneen-faaraon-ongelma.html

Tässä tulee nyt jatkona sille toinen potentiaalinen selitys. Ja vastoin edellistä ei pelkästään minun älynväläystä, vaan vanhempaa juutalaista viisautta. Juutalaisilta rabbeilta oppii paljon. On pitemmät perinteet kuin meillä kristityillä ymmärtää VT:n tapahtumia, joten ovat ehtineet oivaltaa jo enemmän.

Kun siinä faaraon paatumuksen seurannaisena tapahtui muutakin kuin vitsauksia. Kruunupää tulkitsi päästä-minun-kansani-vetoomuksen niin että on heprealaisilla liikaa joutilasta aikaa ideoida vapaa-ajanviettorientoja ja käynnisti aktiivimallin, jossa työn määrä lisääntyi mahdottomaksi.

Hepreankielisessä Exoduksessa käytetään egyptiläisten juutalaisiin kohdistamasta sorrosta/pakkotyöstä sanaa סִבְלֹת (sov'lot). Juutalaiset oppineet sanovat että tässä jakeessa käytetty sana ”taakat” voidaan lukea myös ”passiivisuus” (s'vilut): ”Minä vapautan teidät orjuutenne passiivisuudesta...”

Tästä lähtee nyt tämmöinen idea:
Orjuus ylipäänsä on passivoivaa. Joku määrää miten olla ja mitä tehdä. Ei tarvitse itse ajatella juuri mitään. Tavallaan helppoa.
Varsinkin jos orjuus on jotenkuten siedettävää. Olot ei nyt niin kauheita, kyllähän tätä jaksaa ja mistä tietää vaikka vapauden villiydessä olisi pahempia ongelmia edessä. Onhan tässä ruoka ja majoitus työsuhde-etuna ja jos vastikkeeksi ruoskan alla pitääkin raataa niin jotainhan sitä jokatapaksessa olisi tehtävä. Voi suhtautua kuten Shakespearen Hamlet, että parempi: ”ett ennen kärsimme nää tietyt vaivat kuin uusiin riennämme, joit' emme tunne”.

Ihminen ilman pakottavaa syytä on aika muutoshaluton. Tuttu tuntuu turvalliselta, vieras vaaralliselta. Muutokset sisältävät epävarmuustekijöitä. Ties mihin sitä joudutaan, totutussa ainakin tietää mitä on meneillään. Voi selitellä ettei status quo niin paha juttu ole, hyväksyä ja rationalisoida orjuuskin perustelluksi. Ei niin harvinaista ole, että alistetussa asemassa oleva jopa puolustelee olotilaansa eikä suostu vapautumaan vaikka vaihtoehtoja tarjottaisiin.

Ehkä ilman faaraon paatumuksen kiukussa tapahtunutta olojen pahenemista kestämättömiksi olisi liian moni funtsinut että kannattaakohon sitä moiselle retkelle lähteäkään. Että eipä nyt hötkyillä ja vanhassa vara parempi. Äkkilähtö erämaataipaleelle kohti tuntematonta ei välttämättä ole sen houkuttelevampi diili.

Ehkä vapautettavat oli ensin ajettava siihen pisteeseen jossa mikä tahansa muutos lupasi parannusta ja kun vapautuksen hetki koitti, ei änkyröity vastaan, jumitettu vitkastelemaan, jääty katastelemaan ja tuumailemaan vaan oitis siltä seisomalta reipasta rynnökkömarssia lähdettiin lyömään sandaalia maahan.

Joten tästä opiksi nykyjäkkäröille. Onko käynyt joskus että kun oikein on rukoiltu helpotusta johonkin ongelmaan niin tilanne onkin pahentunut? Ei välttämättä tarkoita että Jumala ei kuulisi. Päinvastoin voi tarkoittaa että kuulee erittäin hyvin ja onkin jo aloittanut asioidenuudelleenjärjestelyprosessin.

Onkin vain suunnitellut avustuspaketiksi senverran monumentaalisen reformin, että se vaatii tilanteessa olevalta isompaa muutosvalmiutta kuin mihin ilman rajumpaa motivointia olisi halua.

Sanotaanhan että hyvä on parhaan vihollinen. Että kun on kohtuullisen hyvin, niin parempaa ei kaivata. Ja sitten kun Jumala haluaa antaa parhaan, joskus se on tehtävä ensin pudottamalla se hyvä tila pahemmaksi ja siedettävä tosihädäksi että muutokseen suostuttaisiin.

Niin että rukoillessa kantsii huomioida että kiillotuksen sijaan saattaa tullakin juurihoito. Remontin tilalle uudisrakennus ja työehtoneuvottelut vaihtuvatkin alijaan ja muuttoon Luvattuun Maahan.


-Ulla Rautiainen-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti