Isiä ja lapsia

Hoosean lapsilla ei ollut kivaa.
Iskä oli profeetta. Olisi voinut luulla, että kun jollakin perheessä on suora yhteys Maailmankaikkeuden Korkeimpaan Älyyn ja Voimaan, niin siitä joitain etuja koituisi.
Väärä luulo.

Kas, kun ainakaan Vanhan Testamentin profeetoilla profetoiminen ei ollut vain jonkinlainen sivubisnes, joutoajan harrastus tai henkilökohtainen oma juttu, jota väliin tehtiin kun niin sopi, joka homman hoidettua riisuttiin syrjään kuin työhaalari normaalielämän tieltä ja johon sivullisten ei tarvinnut sotkeutua.
Ehei. Profeettana olo oli elämäntapa, 24/7 duuni, vuorotyötä jossa sama mies teki kaikki vuorot, projekti, johon koko perhe osallistui.

Lapset joutuivat syvälle mukaan siihen spektaakkeliin.
Saivat omituiset nimetkin: Jumala-Hajottaa, Ei-Armahdettu ja Ei-Minun-Kansani. Niin uniikeissa nimissä olikin selittämistä.
Oli Hoosean lapsilla sentään kohtalotovereitakin. Muittenkin profeettojen lapset saivat kannettavakseen kummallisia nimiä. Jesajan lapset olivat Saalis-Rientää-Ryöstö-Joutuu ja Jäännös-Palajaa.

”Äitiii, tuu ikkunaan, täällä huutaa Saalis-Rientää-Ryöstö-Joutuu!”
”Iskäää, Jäännös-Palajaa otti mun leikkikamelin!”

Idea oli, että lasten nimet olivat osa profetiaa. Otsikko koko profetialle, josta päästiin itse asiaan selittämään, mitä Jumalalla oli aikeissa. Joka kerta, kun lapset esiteltiin vieraille, oli esitettävä profetiakin. Joka kerta, kun lapset kertoivat nimensä kelle tahansa, oli kerrottava koko profetiakin. Joka kerta, kun lasten nimet kailotettiin kortteliston kuultavaksi, muisti koko korttelisto profetian.
Niin se sanoma levisi.

Eikä pelkästään sillä.
Profeetan koko perhe-elämästä tuli muulle kansalle esitettävä performanssi.
Eikä ylevä sellainen. Enemmänkin muistutti farssinomaista parisuhdesatiiria, jonka vaiheita naapurit parhaimmillaan säälien, pahimmillaan pilkaten seurasivat.

Äiskä, jonka Jumala oli käskenyt Hoosean vaimokseen ottaa, ei ollut äiti, josta lapset voivat ylpeillä.
Haureellinen portto joka rikkoi avion ja synnytti lapsia, joille ainakaan kaikille ei geeniperimä tullut Hoosealta.
Niin että iskä ei oikeataan näiden lasten iskä edes ollut.

Ja pahemmaksi vielä meni, äiti karkasi omille teilleen lisää porttoilemaan. Siinä maailmassa vaimo oli miehen omaisuutta, ja aisankannattaja joka ei kyennyt omaisuuttansa vahtimaan, ei mikään mies ollut.
Missä aikansa TosiMies olisi kumauttanut sekä omaisuuteensa kajonneen casanovan että horoemäntänsä kuoliaaksi – vähemmästäkin verikostojen sarjoja aloitettiin – Hoosea häpäisi itsensä lopullisesti maksamalla vaimonsa rakastajille saadakseen rouvansa takaisin.

Hyvä niin lapsille, sillä se TosiMies olisi karkottanut käenpoikalapsetkin kodistansa. Tapana oli elättää vain omien kupeittensa hedelmää, ei vierasta siementä.
Siinä kohdassa lapsetkin olivat jo mielissään, että iskä olikin Jumalan eikä aikansa tapojen ohjauksessa.
Ja rouva varsinkin, sillä hänellä oli rakastajiensa kanssa mennyt jo aika kehnosti ja mieluusti palasi entisen miehensä luokse.

Koko esityksen opetus oli, että Jumala on kuin petetty aviomies ja kansa kuin petollinen aviovaimo. Hoosean tuskailuista saatiin havaintoesitys, miltä Jumalasta tuntuu.
Ja että Jumala on armollinen ja anteeksiantava ja loputtoman kärsivällisesti ottaa aina takaisin huonoille teille eksyneetkin.
Ja että Jumala on myös isä, jolla riittää rakkautta ja huolenpitohalua niillekin, jotka eivät varsinaista hänen huonekuntaansa ole.


-Ulla Rautiainen-